Menetys on moninkertainen. Et ole enää siinä. Ääntäsi ei voi kuulla. Sinua ei voi koskettaa. Kanssasi ei voi nauraa. Eikä väitellä. 

En enää koskaan saa nähdä sinua tässä elämässä. Se on käsittämätöntä, kestämätöntä, sietämätöntä. Se tekee voimattomaksi. Sisältä olen hukassa kuin kotimetsään eksynyt lapsi, jonka ympäriltä kaadetaan puu toisensa jälkeen. Mikään ei tuo sinua takaisin. 

Mikään ei kuitenkaan voi viedä muistoja, joita minulla on niistä päivistä ja vuosista, jolloin elimme vielä samassa maailmassa.

Sinne minne menet, en minä voi sinua seurata. Tänään lähetän sinut matkaan. Lähetän sinut ja kiitän, että olit. 

Isä lähti, ikävä jää.

(Anna-Mari Kaskista mukaillen)