Menetys
on moninkertainen. Et
ole enää siinä. Ääntäsi ei voi kuulla. Sinua ei voi koskettaa.
Kanssasi ei voi nauraa. Eikä väitellä.
En enää koskaan saa nähdä
sinua tässä elämässä. Se on käsittämätöntä, kestämätöntä,
sietämätöntä. Se
tekee voimattomaksi. Sisältä olen hukassa kuin kotimetsään
eksynyt lapsi, jonka ympäriltä kaadetaan puu toisensa jälkeen.
Mikään ei tuo sinua takaisin.
Mikään ei kuitenkaan voi viedä
muistoja, joita minulla on niistä päivistä ja vuosista, jolloin
elimme vielä samassa maailmassa.
Sinne
minne menet, en minä voi sinua seurata. Tänään lähetän sinut
matkaan. Lähetän sinut ja kiitän, että olit.
Isä
lähti, ikävä jää.
(Anna-Mari Kaskista mukaillen)