Oman huoneen perheemme pieni mies sai 2 vuotiaana, kun äiti vihdoin päästi viereltään. Kovasti on huone hakenut muotoaan. Sisustukseen ei juurikaan ole hankittu mitään uutta, vaan vanhat tavarat ovat saaneet uudet paikat sekä uusia käyttötarkoituksia. Eikä huone tietysti koskaan valmis ole, kiinnostuksen kohteet kun muuttuvat kovaa vauhtia. Mikään ajaton huone ei ole, eikä edes yritä olla, vaan mahdollisimman oman näköinen juuri tässä hetkessä. Niin oman näköinen,mutta äidin vaiko pojan?!
 |
Rakas unipupu. Samanlaisia on kaksi, tässä taitaa makoilla siistimpi versio, joka ei kelpaa lainkaan. Se likainen ja haiseva pitää olla kädessä ja naaman edessä, jotta unet ovat kauniita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti